torstai 25. kesäkuuta 2020

Kriittistä keskustelua online: elämä kriisin jälkeen

Kesäisten helteiden keskellä kokoonnumme vielä kerran eli perjantaina 26.6. klo 18.00-19.30 keskustelemaan koronakriisin herättämistä ajatuksista ja kysymyksistä. Vaikka virus ei ole mihinkään kadonnut, eristäytynyt elämämme on kuitenkin siinä määrin palautunut ennalleen, että voimme tulkita, että olosuhteet, jotka synnyttivät tarpeen tähän Kriittistä keskustelua online -sarjaan, ovat siksi muuttuneet, ettei syytä sen jatkamiseen ole. Tarkastamme kuitenkin tilanteen elokuun alussa.

Tällä erää viimeisessä tilaisuudessa suuntaamme katseen tulevaisuuteen: miltä maailma koronakriisin jälkeen näyttää tai voisi näyttää? Onko elämäntavoissamme tai esim. taloudessa tai politiikassa tapahtunut muutoksia? Oliko koronakriisi vain hetkellinen poikkeama 'normaalista' vai jättikö se pysyvämmän jäljen? Onko jotain minkä opimme vai olisi pitänyt oppia? Keskustelua johtaa filosofi Timo Vuorio.

Käytämme keskustelun alustana zoom-ohjelmaa. Osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista, jotta osaamme lähettää kutsulinkin keskusteluun  Lähetämme tarkemmat ohjeet sähköpostitse sekä mahdollisen avun zoom-ohjelman lataamiseen ja käyttämiseen. Osaanotto on maksutonta, mutta paikkoja on rajallinen määrä.

Ilmoittautumiset: tampere@kriittinenkorkeakoulu.fi

perjantai 19. kesäkuuta 2020

Hyvää juhannusta!

Kevätkausi on ollut haasteikas monella lailla, mutta suuret kiitokset kaikille tilaisuuksiimme osallistuneille niin aiemmin fyysisissä tiloissa kuin myöhemmin onlinessa! Koronakriisin haasteiden ympärille rakennettu Kriittistä keskustelua online -sarja jatkuu vielä kerran juhannuksen jälkeen (26.6). Tämän jälkeen sarja menee kesätauolle ja tarkastamme tilanteen elokuun alussa. Katsomme tuolloin onko syytä jatkaa sarjaa edelleen.

Syyskuussa jatkamme jälleen Ihmisenä oleminen -luento- ja keskustelusarjaa. Näillä näkymin tulemme järjestämään tilaisuudet terveysseikat huomioiden jälleen Kulttuuritalo Laikussa. Luvassa on uusia mielenkiintoisia aiheita ja esitelmöitsijöitä. Pyrimme myös pitämään keväällä koronan takia perutetut tilaisuudet. Tästä kuten muutenkin syksyn ohjelmasta tarkemmin loppukesästä. Tulossa on mm. työhön liittyvä teemaseminaari. Tampereen kriittinen korkeakoulu on myös mukana 5.9. pidettävällä Työväen kirjallisuuspäivällä Työväenmuseo Vapriikissa. Aiheena on "Iloinen 20-luku?" Linkki tässä.

Kesällä kannattaa kuitenkin pistää lauantai 22.8. mieleen. Tuolloin Kriittinen korkeakoulu järjestää online-tapahtumana Oriveden filosofiapäivät. Alunperin tapahtuma oli tarkoitus järjestää kaksipäiväisenä Oriveden Kampuksella perinteikkään Oriveden opiston tiloissa, mutta koronan aiheuttaman uhan vuoksi pilottitapahtuma järjestetään yksipäiväisenä netissä. Jatkossa filosofiapäivät tullaan järjestämään kesäisin Orivedellä. Tämän kesän online-tapahtuman ohjelma julkistetaan piakkoin.

Hyvää juhannusta ja kesää kaikille!

Johannusaaton rennonhelteisiä tunnelmia Tampereen Laukontorilla



keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Kriittistä keskustelua online: kuuluvatko kriisit elämään?

Jatkamme keskustelua koronakriisin nostattamista ajatuksista perjantaina 12.6. klo 18.00-19.30. Koronakriisi on saattanut meidät tilanteeseen, jossa aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät välttämättä toimi. Yleisesti ottaen kriisit ovat tilanteita, jotka pakottavat meidät puntaroimaan toimintamallejamme; ne muodostavat käännekohtia, joissa tulevaisuuden suunta määräytyy toimiemme perusteella. Mitä kriisit kertovat maailmasta, elämästä  ja ihmisenä olemisesta? Voidaanko kriisejä tai pitäisikö niitä edes välttää? Sanalla sanoen: kuuluvatko kriisit elämään? Tarkastelkaamme kysymystä ennakkoluulottomasti niin henkilökohtaisella kuin universaalilla tasolla. Keskustelua johtaa filosofi Timo Vuorio.

Käytämme keskustelun alustana zoom-ohjelmaa. Osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista, jotta osaamme lähettää kutsulinkin keskusteluun  Lähetämme tarkemmat ohjeet sähköpostitse sekä mahdollisen avun zoom-ohjelman lataamiseen ja käyttämiseen. Osaanotto on maksutonta, mutta paikkoja on rajallinen määrä.

Ilmoittautumiset: tampere@kriittinenkorkeakoulu.fi

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Kriittistä keskustelua online: solidaarisuus

Hyvää alkanutta kesää ja vapautunutta aikaa kaikille! Koronakriiisi ei kuitenkaan ole ohi, vaan jatkamme kriittistä keskustelua online -sarjan parissa keskustellen kriisin nostattamista ajatuksista ja kysymyksistä. Perjantaina 5.6. klo 18.00-19.30 aiheena on solidaarisuus.

Solidaarisuus tarkoittaa yhteisvastuullisuutta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja myötämielisyyttä toisia ihmisiä kohtaan. Kuinka tämä on näkynyt koronakriisin hoidossa niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla ja toisaalta omassa arjessamme? Tervetuloa keskustelemaan filosofi Timo Vuorion johdolla.

Käytämme keskustelun alustana zoom-ohjelmaa. Osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista, jotta osaamme lähettää kutsulinkin keskusteluun  Lähetämme tarkemmat ohjeet sähköpostitse sekä mahdollisen avun zoom-ohjelman lataamiseen ja käyttämiseen. Osaanotto on maksutonta, mutta paikkoja on rajallinen määrä.

Ilmoittautumiset: tampere@kriittinenkorkeakoulu.fi