Henkinen kasvu ja sen rajat
Ihminen haluaa kasvaa. Mutta onko kasvulla rajansa? Luonnonvarojen hyväksikäyttöön perustuvassa talouskasvussa seinä on tullut jo vastaan. Hyväksymme me tätä tai ei, niin ulkoisella hyvällä on rajansa. Mutta kuinka laita on sisäisen maailmamme kanssa? Ilmaisulla 'henkinen kasvu' viitataan tätä nykyä erilaisiin itsensä kehittämisen ja mielen hallinnan tekniikoihin (esim. mindfulness), mutta perinteisesti se tarkoittaa sivistymistä, johon humanistinen kulttuuri (tiede, taide, filosofia) tähtää. Mistä tässä on kysymys, ja onko henkisellä kasvulla rajoja - asettaako oma ihmisluontomme samanlaisia rajotteita kuin luonto materiaalisen hyvän tavoittelemisessa?
Ihmisenä oleminen -sarjassa lähestymme aihetta Henkinen kasvu ja sen rajat kolmessa eri tilaisuudessa:
28.2. Keskustelua aihepiiristä
6.3. Severi Hämäri: Kasva ja sivisty - inhimillisissä rajoissa
13.3. Keskustelua esitelmästä
Aihepiiri kuuluu likeisesti Kriittisen korkeakoulun omaan historiaan: filosofi Reijo
Wileniuksen johdolla ja innoittamana Kriittinen korkeakoulu pohti
erityisesti 1970- ja 80-luvuilla henkiseen kasvuun liittyviä kysymyksiä ja sen mahdollisuuksia.
Asiantuntijapuheenvuorossaan Kriittisen korkeakoulun nykyinen
puheenjohtaja Severi Hämäri päivittää kriittisin huomioin nämä aikanaan
uraauurtavat pohdinnat 2020-luvulle.
Aloitamme perjantaina 28.2. avoimella keskustelutilaisuudella. Paikkana Kulttuuritalo Laikun kokoustila Syrjä (4. krs), klo 18-20. Keskustelua vetää filosofi Timo Vuorio. Tervetuloa mukaan keskustelemaan henkiseen kasvuun liittyvistä kysymyksistä!